NEW
Font size
S
M
L
XL
WorksheetsYH1: Suomen väestö
Total questions: 15
Worksheet time: 8mins
Name
Class
Date
1.
Työikäisten määrää suhteessa muuhun väestöön kuvaa
a)
väestöllinen huoltosuhde
b)
taloudellinen huoltosuhde
c)
valtiollinen huoltosuhde
2.
Suomen kansalainen voi olla samalla myös jonkin toisen maan kansalainen.
a)
Totta
b)
Tarua
3.
Vapaasta tahdostaan maasta toiseen muuttaa
a)
turvapaikanhakija
b)
pakolainen
c)
siirtolainen
4.
Kiintiöpakolaisten vuosittaisen määrän vahvistaa
a)
eduskunta
b)
hallitus
c)
maahanmuuttovirasto
5.
Turvapaikanhakija
a)
tietää jo tullessaan saavansa jäädä maahan
b)
anoo vasta rajalla itselleen turvapaikkaa
c)
anoo turvapaikkaa koko EU-alueelle EU:n ulkorajoilla
6.
Suurin osa Suomeen kohdistuvaa
maahanmuuttoa on
maahanmuuttoa on
a)
pakolaisia ja turvapaikanhakijoita
b)
sodista johtuvaa
c)
työn ja opiskelupaikan perässä tapahtuvaa muuttoa
7.
Kotouttamisessa tärkeintä on
a)
perheyhteisö
b)
sosiaalietuudet
c)
kielitaidon opiskelu
8.
Euroopan unionissa maahanmuuttopolitiikka on
a)
ollut helposti yhdessä koordinoitavissa
b)
jo pitkään hoidettu Euroopan unionin toimielimistä käsin
c)
ristiriitoja maiden välillä aiheuttavaa
9.
Suomen väestönkasvu perustuu
a)
korkeaan syntyvyyteen
b)
alhaiseen kuolleisuuteen
c)
maahanmuuttoon
10.
Väestörakenteemme paha ongelma on se että
a)
kaikille lapsille ei tulevaisuudessa riitä hyväpalkkaisia töitä
b)
Työvoimaa ei ole tarpeeksi maksamaan veroja
c)
Maahanmuuton myötä huollettavan väestön määrä kasvaa
11.
Suomessa on eniten maahanmuuttajia arabimaista.
a)
Totta
b)
Tarua
12.
EU-maiden kansalaiset voivat muuttaa Suomeen vapaasti.
a)
Totta
b)
Tarua
13.
EU-alueen ulkopuolelta Suomeen muuttava tarvitsee
a)
oleskeluluvan
b)
viisumin
c)
ei mitään lupia
14.
Mitä tapahtuu henkilölle, jolle ei Suomesta myönnetä turvapaikkaa?
a)
Hän joutuu palaamaan kotimaahansa
b)
Hän voi saada turvapaikan toisesta EU-maasta
c)
Hän voi jäädä Suomeen ja saada pysyvän oleskeluluvan
15.
Eri maiden passeja vertailtaessa Suomen passi on 3. paras (v. 2016). Kuinka moneen maahan sillä pääsee matkustamaan?
a)
225
b)
175
c)
125
Reset
