WorksheetsJMHI21
Total questions: 12
Worksheet time: 24mins
Venäjä oli 1800-luvun lopulla suuri, mutta
nuori valtio.
kapea valtio.
leveä valtio.
heikko valtio.
Mikä seuraavista EI OLLUT Venäjän laajentumisen tavoite.
Vaikutusvallan kasvattaminen.
Hyvien satamien hankkiminen.
Helposti puolustettavien rajojen haluaminen.
Eri kansojen ja kansallisuuksien kunnioittaminen.
Krimin sodan aikana 1850-luvulla
Venäjä hyökkäsi Suomeen.
Suomi hyökkäsi Venäjälle.
britit ja ranskalaiset pommittivat Ahvenanmaata ja jopa Helsinkiä.
Ruotsi hyökkäsi Venäjälle.
1900-luvun alussa Venäjä
pinta-alaltaan valtava valtio.
oli maa, jossa puhuttiin vain venäjää.
oli, maa, joka oli valmis hyökkäämään minne päin tahansa.
oli yhdistynyt yhtenäiseksi valtioksi.
Venäjän yksinvaltiasta johtajaa kutsuttiin
tataariksi.
tsaikaksi.
tsaariksi.
kreiviksi.
Mikä väittämistä EI OLE oikein.
Tsaarii päätti Venäjällä kaikesta.
Tsaarin päätöksistä ei voinut valittaa.
Tsaari nimitti kaikki virkamiehet.
Virkamiehet yrittivät muuttaa tsaarin päätöksiä.
Jos Venäjällä tsaarien aikaan halusi vaikuttaa asioihin, kannatti
lahjoa virkamies.
tappaa virkamies.
tappaa tsaari.
lahjoa tsaari.
Kuka seuraavista EI OMISTANUT Venäjällä maatalousmaata?
ortodoksinen kirkko
aatelisto
maaorjat
tsaari
Venäjä teollistui hitaasti. Miksi?
Sijoittajat eivät uskaltaneet perustaa yrityksiä.
Ei ollut raaka-aineita.
Ei ollut maataloutta.
Ei ollut maaseutua.
Miksi suomalaiset eivät kapinoineet Venäjää vastaan?
Senaatti oli kieltänyt.
Suomessa oltiin laiskoja.
Suomi halusi littyä osaksi Venäjää.
Suomalaisilla oli enemmän oikeuksia kuin Ruotsin vallan aikana.
Venäjä halusi yehtenäistää alueensa. Mikä seuraavista EI KUULUNUT Venäjän tavoitteisiin?
Keisarikunnan alueella olevien kansojen venäläistäminen.
Suomen autonomian vahvistaminen.
Ortodoksisen kirkon aseman vahvistaminen.
Lakien yhdenmukaistaminen.
Mikä seuraavista asioista EI KUULUNUT Suomen autonomiseen asemaan?
Omat lait.
Oma hallinto.
Oma kieli.
Oma keisari.
