Font size
Worksheets27 Seurustelu
Total questions: 10
Worksheet time: 6mins
Mikä seurustelussa on tärkeintä?
Toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen, olla oma itsensä.
Viettää kaikki aika kumppanin kanssa.
Harrastaa seksiä.
Lasten saanti.
Seurustelusuhteen alussa...
minun täytyy kertoa siitä kavereilleni somessa.
laitan paljon yhteiskuvia nettiin.
mietin kumppanin mielipidettä, ennen kuin julkaisen suhteestamme someen.
Voiko seurustella ilman seksiä?
Kyllä
Ei
Seurustelulla tarkoitetaan
jatkuvaa yhdessäoloa.
toiseen tutustumista.
vakituista rakkauteen perustuvaa ihmissuhdetta.
avoliittoa.
Seurustelussa on tärkeää
sopia yhdessä pelisäännöt.
tyydyttää toisen tarpeet.
mustasukkaisuus.
salata se muilta.
Seurustelun aloittaminen onnistuu
kun toinen sitä haluaa.
ilmoittamalla Snapchatissa.
sopimalla yhdessä asiasta.
tykkäämällä toisen julkaisusta.
Seurustelussa on tärkeää, että
on aina toisen lähettyvillä joka paikassa, koko ajan.
voidaan ilmaista omat mielipiteensä turvallisesti.
keskustellaan yhteisistä asioista.
toinen käyttää enemmän valtaa.
Seurustelusuhteen päättyminen saa aikaan
tyhjyyden tunnetta.
oman seurustelutaidon arvioimista.
kasvamista/kehittymistä.
pettymyksen tunnetta.
Mustasukkaisuus on merkki
huonosta seurustelusuhteesta.
seurustelusuhteen päättymisestä.
huonosta itsetunnosta.
toisen epäasiallisesta käytöksestä.
Seurustelun päättymisen jälkeen on tärkeää
aloittaa uusi seurustelusuhde mahdollisemman nopeasti.
käydä tunteitaan läpi.
kunnioittaa toisen yksityisyyttä.
puhua avoimesti seurustelusuhteen asioista tutuille.
